Pääkuva-0224
30.8.2018 9.45

Yhteys kotiin astiko

Tämän päivän ihminen kulkee kumarassa. Ei siksi että lähes joka toisella vastaantulijalla olisi ranka taittunut välilevyjen puristuksesta tai että leuka viistäisi lattiaa mielen mataluudesta.

Tämän päivän ihminen on lähes jatkuvassa yhteydessä älylaitteensa kanssa johonkin, hän päivittää, somettaa ja julkaisee ja huokaisee, kun niin moneen suuntaan pitää olla lähes saman aikaan ”läsnä”. Huomaa sitaatit. Mitä tämä trendisana itse asiassa tarkoittaa. Läsnäolosta puhutaan paljon, mutta tavoitatko vastaantulijan. Huomaako hän sinut. Oletko itse ”läsnä” jossain muualla. Eikö kävellessä pitäisi katsoa eteensä. Eikö maisema, ympäristö ihmisineen kaikkineen ole läsnäolon arvoista. Mikä on sen arvoista? 

Tämän päivän kuntoutustyö on myös jonkinlaisessa murroksessa. Puhutaan etäkuntoutuksesta. Etäyhteydestä. Voiko etäyhteydessä olla läsnä. Tavoitanko kuulijan, näkijän. Onko se edes eettisesti oikein. Sain olla mukana Kelan kehittämishankkeessa ”Yhteys kotiin -kuntoutuksen tulokset arkeen videoyhteyden avulla”, jossa pohdittiin muun muassa näitä seikkoja yhdessä etäkuntoutustyöryhmän kanssa.

Perinteinen laitoskuntoutus on kasvokkain tapahtuvaa, vuorovaikutuksen laatuun ja sisältöön keskittyvää toimintaa. Etäkuntoutus toteutuu yleisimmin videoyhteyden avulla, jossa korostuu paitsi työntekijän omat vuorovaikutustaidot, myös videotapaamisen toisten osapuolien kyvyt olla kontaktissa videoyhteyden avulla. Videotapaamiset ovat todellakin tapaamisia sovittuine aikoineen ja paikkoineen. Videoyhteys on voinut toteutua vaikka autossa parkkipaikalla ennen shoppailemaan lähtemistä, tai vaikka saunan lauteilla, mikäli perheessä on sattunut olemaan juuri tapaamisen aikaan esimerkiksi hälinää ja hässäkkää. Videotapaamisen on voinut sopia aikaan ja paikkaan, jolloin juuri sinä pystyt olemaan siinä parhaiten läsnä. 

Mutta mennä toisten kotiin videoyhteydellä tuntui aluksi suorastaan tirkistelyltä. Olisi reilumpaa kävellä ovesta sisään, kuin tiirailla pienestä kameran silmästä. Jännitti, kuinka tekniikka toimii. Huomaako asiakas, että jännitän, milloin yhteys mahdollisesti katkeaa. Kuva pätkii, ääni häviää. Miten siitä voisi jatkaa ja olla silti levollisesti perhettä varten läsnä. Huomaanko kaiken, näenkö lapsen, muistanko kaiken.

Videotapaamisen aitous yllätti. Ihmisyys voitti. Perheen pienimmät hääräilivät ruudulla tuoden esiin lempilelujaan, esitellen omaa huonettaan, ja joskus olemalla täysin paikallaan ja pikkuhiljaa esiin tullen ja kenties vain hiljaa kuunnellen olemaan läsnä videolla, tapaamisella. Vanhemmat saattoivat osoittaa omistautumistaan, läsnäoloaan, suunnaten tapaamisella kätevästi esimerkiksi tablettitietokoneen aina sinne päin missä lapsilla oli jotain tapahtumassa tai jotain hyvää juttua oltiin juuri kertomassa. Oltiin kaikki läsnä, siinä hetkessä. Ja etenkin siinä tilanteessa, kun lapsi kirkkain silmin näyttää leluaan, ja kaikki muu pysähtyy ja sanoin, ilmein, kuvaillaan, kuinka mahtavaa on nähdä lapsi ja hänen lelunsa. Ei muuta tarvita. Ja siinä kaikki.

Pohdinta jatkuu. Yhteyttä on pidetty. Ja pidetään. Kuva ja ääni on pätkinyt. Ja pätkii. Silti. Hymyillään kun tavataan. Ruudussa tai ruudun ulkopuolella.

 

Marika Väärä

Kirjoittaja toimii MLL:n Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiössä psykiatrisena sairaanhoitajana ja kehittämistyöryhmän jäsenenä

IMG_0028

Palaa otsikoihin