Pääkuva-0224
23.10.2017 13.30

Kyllä tästä selvitään - diabetesnuoren kokemuksia vertaistuesta

Säätiön ensimmäisenä vierailevana bloggaajana toimii Eve 14v. Eve kertoo blogissaan vertaistuen merkityksestä nuorelle, joka sairastaa diabetesta.

KYLLÄ TÄSTÄ SELVITÄÄN

Minulle tulee vertaistuesta ekana mieleen Alisa, jonka tapasin diabeteskurssilla viisi vuotta sitten. Me tavattiin ekaa kertaa perhekurssilla ja sitten nuortenkurssillakin oltiin onneksi samaan aikaan.

Mun mielestä vertaistuessa on tärkeintä se, että voi saada kaverin, jolla on sama elämäntilanne. Netistä voi myös saada vertaistukea keskustelupalstoilta, kun siellä kans nuoret käy paljon.

Silloin, kun meidän perhe lähti ekaa kertaa sopeutumisvalmennuskurssille, niin en tienny kovin tarkkaan mitä siellä tehdään, enkä sen takia osannu odottaa mitään erityistä.

Mulle tärkeintä siellä kurssilla oli se, etten erottunu joukosta ja sain sellaisia kavereita, joilla oli kans diabetes. Siellä kurssilla jotenkin huomioitiin koko meidän perhe ja siellä oli kivaa tekemistä. Mun mielestä sopeutumisvalmennuskurssille kannattaa osallistua sen takia, että tapaa muita nuoria ja saa viikon hengähdystauon itselle arkeen. 

Jos joku nuori miettii, että on varmaan ainut maailmassa tän sairauden kanssa, niin haluisin sanoa hänelle: ”Et ole ainoa ja nykyään on käytössä hienoja laitteita diabeteksen hoitoon. Itseään pitää jatkuvasti seurata, ja hiilareiden ja insuliinin laskeminen on välillä rasittavaa, mutta kyllä niistä selviää. Kun on hyvät arvot, niin on parempi olo itsellä. Tsemppiä!”.

Eve 14v.

20171023_131632

Palaa otsikoihin